sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Sosiaalista elämää ja täysmaitoa

Tähän viikonloppuun onkin mahtunut sitten kaikenlaista. Kaveritreffejä, liikuntakerhoa ja lyhyt sairaalareissu.

Koska emme käy perhekerhoissa eikä lapset ole päiväkodeissa täytyy sosiaalista elämää järjestää muulla tavoin. Alkuviikosta kävimme esimerkiksi Pikkukakkosen puistossa heti aamupalan jälkeen, jolloin puistossa on paljon muitakin leikkijöitä. Muina päivinä leikittiin lähipuistossa perhepäivähoidossa olevien lasten kanssa ja kotipihassa ja naapurin pihassa lähiseudun lasten kanssa. Yhdet kaveritreffitkin viikkoon mahtui, aikuisseuraa äidille ja samanikäisiä lapsia leikkikaveriksi lapsille. Kotihoidossa olevalla lapsellakin siis on sosiaalista elämää ja kavereita, vaikka ei käyttäisikään varhaiskasvatuksen palveluita. Eikä aikuinenkaan jää ilman ikäistään seuraa, kun kotiäitejä on muitakin ;)

Tällä viikolla myös askarreltiin pääsiäiskoristuksia, raeruohot purkkiin kasvamaan, noita kattoon roikkumaan. Pajunvitsoja lähikosteikosta ja yhdessä koristeltiin, vaikkakin virpomiset meiltä tällä kertaa jäi.

Perjantai-iltapäivänä käytiin Näsinneulan akvaariossa, ajattelin, että sen verran kallis kohde on, ettei sinne suuria lapsiryhmiä kuitenkaan tule. 10e sisään kaikilta yli 100cm korkoisilta siitä huvista, että saa katsella kaloja parissa huoneessa. Mielenkiintoinen paikkahan se akvaario lapsista varsinkin oli, värikkäitä kaloja ja sähköankerias, trooppinen ukkoskuuro allas, piraijoita, ison kalan ruoto, suomalaisia ruokakaloja, sammakoita...

Lauantai-aamuna oli se ainoa kerho missä me käymme, eli liikuntakerho. Olemme ajatelleet, ettei lapsia tuoda liikkumaan kovin herkästi, jos ovat puolikuntoisia ja tämän kertainen liikuntakertakin oli ulkokentällä. Iltapäivällä piti vielä lähteä vanhemman kanssa viettimään äiti-lapsi aikaa elokuviin, mutta suunnitelmiin tuli muutos, vatsatauti iski meihinkin.

Yleensä esikoiselle vatsataudit ovat hankalia ja ollaan useita päiviä nesteytyksessä sairaalassa, Tällä kertaa kuitenkin selvittiin vähällä, yö tarkkailussa eikä tippaakaan tarvittu. Hetki sitten ollaan siirrytty juomaan luomu täysmaitoa ja joissakin tutkimuksissa sen on huomattu vaikuttavan vatsatauteihin. En tiedä oliko siitä nyt kyse, vai jostain muusta syystä nyt helpompi tauti kuin aiemmin. Kukaan muu perheestä ei tautia saanut.

Tässä jokaiselle vähän pohdittavia tutkimuksia maidosta ja maitorasvoista, laitan vielä lyhyesti jokaisen tutkimuksen pointit.


Milk fat and gastrointestinall illness, 1984

Vähärasvaista maitoa juoneilla lapsilla oli 5-kertainen riski sairastua lääkärin hoitoa vaatiavaan vatsatautiin täysmaitoa juoneisiin lapsiin nähden. Tutkijat pitävät arveluttavana rasvattoman maidon vientiä kehitysmaihin, joissa muutenkin esiintyy paljon ripulisairauksia.

Bovine milk fat components inhibit food-borne pathogens, 2002

Rottatutkimus. Lehmän maidon rasvahapot C-10 ja C-12 suojelevat vatsataudeilta.

Consumption of unprocessed cow’s milk protects infants from common respiratory infections, 2015

Laaja eurooppalainen tutkimus lehmän maidosta, mukana myös suomalaisia. Tutkittiin, onko lehmänmaidolla ihmislapsille samankaltaisia vaikutuksia kuin äidinmaidolla. Raaka maito, keitetty raakamaito ja luomu täysmaito suojaavat vauvoja henkitystieinfektioilta. Koska raakamaidon infektioilta suojaava vaikutus oli paras, tulisi sen käyttöä tulisi ehdottomasti suosittaa, mikäli keksittäisiin jokin parempi keino kuin pastörointi raakamaitoon liittyvien riskien minimoimiseksi. UHT käsitellyllä maidolla ei ollut infektioilta suojaavia ominaisuuksia.

Milk fat globule membrane isolated from buttermilk or whey cream and their lipid components inhibit infectivity of rotavirus in vitro , 2013

Maidon rasvapalleroiden kuorikerros ehkäisee rotavirusta. (MFGM = milk fat globule menbrane)

Kari Salminen: Maito suojaa sydäntä. Duodecim 2007

Dietary macronutrients and food consumption as determinants of long-term weight change in adult populations: a systematic literature review, 2012

Yhteispohjoismainen tutkimuskatsaus ylipainoon ja vyötärön ympärykseen vaikuttavasti ravintotekijöistä. Suomesta mukana ja ensimmäisenä mainittuna kirjoittana Mikael Fogelhom. Tutkimuksessa huomattiin, että maitorasvaisto saattaa olla hyötyä painonhallinnassa, eikä ainakaan haittaa. Rasvattoman maidon vaikutus painoon oli neutraali. Suurin hyöty kuitenkin saavutettiin kuituja syömällä.

High dairy fat intake related to less central obesity: A male cohort study with 12 years’ follow-up , 2012

12 vuoden seurantatutkimus Ruotsista. Rasvaisen maidon, voin ja kerman käyttö vähentää keskivartalolihavuuden riskiä, kun taas rasvattoman maidon käyttö sekä voin ja kerman välttäminen lisää riskiä keskivartalolihavuuteen.


Total and Full-Fat, but Not Low-Fat, Dairy Product Intakes are Inversely Associated with Metabolic Syndrome in Adults , 2016

Brasilialainen tutkimus. Täysrasvaiset maitotuotteet liittyvät pienempään metabolisen syndrooman riskiin. Tutkijat eivät tue käsitystä, että maitorasvoja tulisi välttää.

Dietary intake of saturated fat by food source and incident cardiovascular disease: the Multi-Ethnic Study of Atherosclerosis, 2012
Tutkijat perehtyivät ravintosuositusten mukaiseen hypoteesiin, että tyydyttyneet rasvat (kovat rasvat) olisivat yhteydessä valtimokovettuma tautiin. Eläinrasvan osalta näin olikin, mutta maidon rasva sen sijaan oli suojaava tekijä.

Differences in the prospective association between individual plasma phospholipid saturated fatty acids and incident type 2 diabetes: the EPIC-InterAct case-cohort study, 2014 Laaja eurooppalainen tutkimus, jossa tutkittiin tyydyttynyiden rasvahappojen yhteyttä diabetes kakkosen esiintymiseen. Lehmän maidon rasvahapot 17:0 ja 15:0 olivat yhteydessä pienempään riskiin. Mainittiin myös, että aiemmat todisteet eri rasvahappojen vaikutuksista olivat pieniä otoksia. Aiemmat tutkimukset yhdistävät kovat rasvat suurempaan riskiin (suomalaistutkimuksessa 34 diabetestapausta, tässä 12 123)

Ulrika Ericson: Rasvaiset maitotuotteet, mutta eivät rasvattomat, yhteydessä pienempään 2-tyypin diabeteksen riskiin, 2014

Circulating Biomarkers of Dairy Fat and Risk of Incident Diabetes Mellitus Among US Men and Women in Two Large Prospective Cohorts, 2016
Rasvaisen maidon käyttö yhteydessä pienempään diabetesriskiin. Tutkimuksesta lisää juttua täällä Ravitsemus ja tervyes: Harvard professori lopettaisi vähärasvaisten maitotuotteiden suosittelun

Dairy consumption in association with weight change and risk of becoming overweight or obese in middle-aged and older women: a prospective cohort study, 2016
Rasvaisen maidon käyttö saattaa suojata ylipainolta.

Association of consumption of products containing milk fat with reduced asthma risk in pre-school children: the PIAMA birth cohort study, 2003 Hollantilainen tutkimus. Täysmaitoa tai voita käyttäneillä lapsilla pienempi astmariski.

Increased Dietary Intake of Saturated Fatty Acid Heptadecanoic Acid (C17:0) Associated with Decreasing Ferritin and Alleviated Metabolic Syndrome in Dolphins. 2015

Delfiinitutkimus, jossa alunperin oli tarkoitus selvittää rasvahappojen saannin eroa vapaudessa ja vankeudessa elävillä delfiineillä. Tutkimuksessa huomattiin, että vankeudessa olevilla delfiineillä oli vapaudessa eläviä enemmän metabolista oireyhtymää. Vankeudessa elävinen delfiinin ruokintaan käytettävien kalalajien rasvat eivät sisältäneet C-17 rasvahappoa (margariinihappo). Vapaudessa elävien delfiinien ruokavalio oli monipuolisempaa. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että vapaudessa elävät delfiinit pystyvät säätelemään esi-metabolista oireyhtymää syömällä C-17 rasvahappoa sisältäviä kaloja. Vankeudessa elävien delfiinien ruokavalion korjaus myös vaikutti niillä esiintävään metaboliseen oireyhtymään. Tutkijat esittivät mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että onko maitorasvojen eliminointi ihmisten ruuasta myös yksi syy siihen, miksi metabolinen oireyhtymä (ylipaino, riskitekijä mm. diabetekselle) on lisääntynyt. Maidon rasvat sisältävät paljon C-17 rasvahappoa. He kysyvät kysymyksen: Onko rasvattomien maitotuotteiden suosiminen sittenkin virhe?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti