keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Museoon!

Tänään päädyin siihen, että nyt tulee kotiäidille museokortti. 59eurolla, vuoden ajan sisäänpääsy yli 200:aan museoon. Tulee meille ainakin tarpeeseen, sillä jos halvimmillaan museon pääsymaksu on 10euroa niin kuusi kertaa kun käy museossa niin on jo kalliimpaa. Me teemme paljon museoretkiä.

Retki pois kotoa innostaa jostain syystä lapsiakin niin, että vaatteet menevät pyynnöstä oikein päin ja oma-aloitteisesti. Museot on niin kiehtovia, ja vähän jännittäviäkin pienistä, että siellä kuljetaan huudelleen "kato äiti!" , mutta kiltisti samaa tahtia säntäilemättä minnekään. Retkiä pois kotoa suosittelen ehdottomasti jokaiselle kotivanhemmalle oman järkensä säilyttämiseksi. Onhan museoissa myös aikuiselle runsaasti katseltavaa.

Me olemme käyneet kahden kuukauden sisään näissä:

Helsinki, Luonnontieteellinen museo

Paljon katseltavaa ja ihmeteltävää pienillekin lapsille, Eläinrakkaille taaperoille suosittelen ehdottomasti. Isompi kävi aiemmin katsomassa Risto Räppääjä Yöhaukka - elokuvan ja olikin innoissaan, kun huomasi tuttuja dinon luurankoja. Me käytiin sunnutaiaamusta, taisi olla huonosti valittu ajankohta, jos haluaa välttää lapsiruuhkaa. (En saanut kuvaa, johon ei olisi osunut jonkun tuntemattoman naama)

Tampere, Työväenmuseoa Werstas (Ilmainen)

Ehkä vähemmän asiaa ihan pienille lapsille, mutta jos tietää oman sukunsa työläishistoriaa, voi siitä ainakin kertoa. Tällaista työtä vaarin vanhemmat tekivät, tätä työtä tekivät äijä ja isopappa. Tiedätkö miten tämä tehdään nyt? Eikö olekin iso tuo höyrykone? Tiedätkö mihin sitä käytettiin?




Tampere, Vapriikki

Suosikki. Ollaan käyty useita kertoja ja aina yhtä jännää. Paljon eri juttuja, juuri nyt mm. mammuttinäyttely. Museo on rakennettu sillä tavoin elämyksellisesti, että pienikin voi ihmetellä asioita. Yläkerrassa on lelumuseo ja leikkipaikka (kiinni nyt, kun rakennetaan uutta näyttelyä), mutta monesta museon osasta löytyy jotain mitä voi lapsikin kokeilla. Varoitus kuitenkin, jos menet alle kaksivuotiaan kanssa naulakoiden vieressä olevaan vessaan niin käsienkuivainpuhallin voi olla pelottava.




1 kommentti:

  1. Werstas on ilmaisena meidän suosikki (työväenperinne kiinnostaa); Vapriikissa käymme joskus perjantai-iltapäivisin, jolloin sinne pääsee maksutta!

    VastaaPoista