sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Taidekasvatusta ja muumikulttuuria

Eilen aamuna kävin 4v:n kanssa Tampereen taidemuseossa. Vaikka juuri edellisessä kirjoituksessa sanoin, että vältetään loma-aikoja :D No ajattelin, ettei taidemuseo hiihtoloman ensimmäisen päivän aamuna klo 11, välttämättä ole se kaikken vilkkain lastenkohde.

Museossa järjestettiin Hosulin toiminnallinen kierros, ikäsuosituksena yli 5v, mutta lapsi halusi mukaan niin kysyin, jos pääsisi. Aluksi kierrokselle näytti olevan lähdössä muitakin alle 5-vuotiaita, mutta jostain syystä kääntyivät heti alussa ympäri. Kierrokselle osallistui meidän 4v:n lisäksi muutama kouluikäinen. Kuljin kyllä mukana, jos tarvitsi välillä varmistaa missä äiti on ja mitä pitää tehdä, mutta pääosin 4v kulki kierroksen ihan täysin itse Hosulin ohjeiden mukaan.

Kierroksella tutustuttin Tove Janssonin piirroksiin ja maalauksiin sekä tutkittiin muumitalon pienoismallia ja etsittin Hosulin kadottamaa peltipurkkia. Tästä voi ilmoittautua seuraaville kierroksille. Hosuli antoi myös tehtäväksi piirtää itsensä mallista. Tämä on 4v:n piirros elävästä mallista, minusta aika hyvä:

(Alkuperäisen Hosulin näet linkistä)

Todella ylpeä olin 4v lapsestani, joka jaksoi osallistua koko kierrokseen (45min) ja kuunnella ja keskittyä vetäjän ohjeisiin koko kierroksen ajan. Lopuksi jäätiin vielä yhdessä hetkeksi tutkimaan muumimaailmaa.

Ps. Museosta lähtiessä käytiin pesemässä kädet, en nähnyt kenenkään muun niin tekevän ;)

torstai 25. helmikuuta 2016

Lapsen vastustuskyky ei kehity, jollei pienenä sairasta!

Vai... Mitenkäs se menikään? On joitakin tauteja, joissa väittämä pitää paikkansa. Esimerkiksi vesirokko olisi fiksumpaa sairastaa pienenä kuin aikuisena (jollei aio rokottaa). Mutta yllä oleva väittämä ei koske flunssia, korvatulehduksia ja vatsatauteja. Niitä ei ole järkevä sairastaa pienenä sillä perusteella, että sairastaminen kehittää vasta-aineita elimistöön.

Toki, jokainen sairastamiskerta kehittää vasta-aineita ja vasta-aineet suojaavat seuraavia samoja infektioita vastaan. Mutta virukset ja taudit muuntuvat. Jännä, että usein ihmiset ymmärtävät tämän influenssan kohdalla, mutta lapsuuden nuhakuumeiden kuvitellaan suojaavan koulu- ja aikuisiän sairasteluilta. Bakteeritulehdukset ja niihin määrätyt antibiootit nostavat bakteerien antibioottiresistenssiä. Vatsatautien osalta pienet lapset kuivuvat helpommin kuin aikuiset, vaikka niissäkin ensimmäinen kerta on pahin. RS on aikuisena pikkuflunssa ja pikkulapsen voi viedä sairaalaan. Toisin sanoen: jos sairastaa varhaislapsuudessa paljon se voi suojata parhaimmillaan muutaman vuoden saman viruksen aiheuttamalta infektioilta, mutta voi olla niinkin, ettei keväällä sairastettu suojaa enää syksyllä. Erilaisia taudin aiheuttajiakin on niin monia ja samastakin viruksesta voi olla satoja eri muotoja, että yhtä vastaan saatu suoja ei suojaa toista taudinaiheuttajaa vastaan - ainakaan täydellisesti.

Pienenä on järkevä sairastaa vain sellaiset taudit, jotka myöhemmin olisivat merkittävästi pahempia ja joista saadut vasta-aineet suojaavat pitkiä aikoja. Taudilta, joilta voi suojautua rokottein ovat sitten vielä eri asia. Lapsuudessa sairastetut useat hengitystieinfektiot on mm. yhdistetty aikuisiän metabolisen oireyhtymän ja korvatulehdukset luetun ymmärtämisvaikeuksien kohonneeseen riskiin. Antibioottikuurit ja toistuvat vatsataudit rasittavat suolistoa ja voivatkin olla yksi syy suolistosairauksien lisääntymmiselle. Antibioottien käyttö myös laskee elimistön omaa vastustuskykyä.

Merkittävin riskitekijä lasten sairastamisessa ovat päiväkoti-infektiot. Kansanterveyden kannalta lapsia ei siis tulisi hoitaa suurissa ryhmissä. Sama riski koskee myös avoimia kerhoja: mitä enemmän ihmisiä sitä suurempi infektioriski. Sekä päivähoidon, että avoimen varhaiskasvatuksen palveluiden osalta infektioita voisi vähentää noudattamalla tehostetun hygienian suunnitelmaa.

Miten kotihoidossa sitten voisi vähentää infektioriskiä ilman, että joutuu elämään eristyksessä muusta maailmasta? Niin katsokaas, kun välimuotojakin on. Kaikki tässä blogissa kerrotut jutut tehdään meidän periaatteiden mukaan, sairastetaan harvoin eikä pidetä lapsia kotona lukkojen takana ;)

Hyvä käsihygienia on tärkeää. Kädet pestään saippualla aina sisään tullessa, ennen ruokaa ja vessassa käynnin jälkeen sekä tietty aina kun ovat likaiset. Samoin kerhosta/kylästä tms. lähtiessä. Käsidesi mukana julkisilla paikoilla ja sen käyttöä tehostetaan myös kotona, jos lähistöllä liikkuu infektioita. Silloin käytetään vähintään sisään tullessa. Käsidesi tehostaa saippuapesua, ei korvaa sitä.

Ehkä vieläkin tärkeämpää on välttää kontakteja henkilöiden kanssa, jotka voivat tartuttaa. Tämä olisi ihmisille muutenkin järkevämpi tapa, sillä myös kaikki taistelut pöpöjen tappamiseksi luo niille painetta muuttua vastustuskykyisemmiksi, ja niiden tuhoaminen tappaa samalla myös joukon hyviä mikrobeja. Kaikista parasta olisi vain estää tartunta. Kaikkea ei voi eliminoida eikä kaikkea etukäteen tiedä. Se, että välttää oireilevia ei poista ennen oireita tapahtuvia tartuntoja. Mutta meille ei tulla kipeänä kylään, me ei mennä kipeänä kylään eikä mennä vierailulle, jos tiedetään, jonkun olevan kipeä. Mahataudeissa vältetään kyläilyä vielä 1-2vk oireiden loppumisesta. Jos kuullaan, että joku jota juuri tavattiin on sairastunut, ei mennä kylään toiseen perheeseen.

Infektioaikaan vältetään lapsille suunnattuja kohteita, kuten hoploppia ym. ja pyritään pitämään leikit muiden lasten kanssa ulkona. Retket museoihin ja lasten kohteisiin pyritään ajoittamaan arkeen hiljaisempaan päiväsaikaan, ei lähelle koulujen loma-aikoja (vaikkakin tässä olisi parantamisen varaa).  Kaupassa ei desifioida kärryjä, mutta lyhyillä reissuilla lapsilla on hanskat käsissä. Lapsille opetetaan, ettei leluja tai sormia laiteteta suuhun - eikä niitä hanskoja imeskellä kaupassa. Kerhoista valitaan mieluummin liikuntaryhmät kuin askartelut, sillä puolikuntoisia lapsia ei niin helposti tuoda liikkumaan. Valitettavasti ohjaajat joskus pitävät itseään reippaana tullessaan vetämään tuntia flunssaisina. Vältetään ne mitä tiedetään, eihän me tiedetä onko kauppajonossa meitä ennen olevan asiakkaan lapsi kotona vatsataudissa tai sitä millaisissa perheissä kirjaston kirjat on ennen meitä olleet.

Lyhyesti: Ne mitä ei voida välttää, pestään käsistä pois.

Eletäänkö me sitten liiallisessa puhtaudessa ja aiheutetaan hygieniateorin mukaan astmaa ja allergiaa? En sanoisi niin, sillä meillä on koira ja kolutaan maata ulkona kesät ja talvet.  Ja no, ei meillä ole ihan niin siistiä ja puhdasta kuin voisi olla. Jostain syystä infektioiden välttäminen liitetään kaikkien mikrobien, bakteereiden ja allergeenien välttämiseen sekä pakonomaisee tarpeeseen pitää ympäristönsä kliinisen puhtaana. Se ei ole sama asia. (Kaikki tutkijat eivät pidä maatilojen likaisuutta suojaavana tekijänä, vaan sanovat, että tilamaito saattaa suojta lapsia allergioilta ja astmalta. Lähteet tekstissä, jossa kirjoitan maidosta)

Luettavaksi ja pohdittavaksi:

Elimistön vastustuskyky, immuniteetti

Virussodassa on vain torjuntavoittoja

Antibiootit ja lapsuuden infektiot eivät avain allergioihin. Terve.fi sivustolta. Tekijänoikeudet kieltävät suoran linkin, etsikää siis itse.

Does the use of antibiotics in early childhood increase the risk of asthma and allergic disease?

Otitis Media in Children With Learning Disabilities and in Children With Attention Deficit Disorder With Hyperactivity (Välikorvan tulehdukset yhteydessä oppimis- ja käyttäytymishäiriöihin)

Lapsuusiän infektiot yhteydessä metaboliseen oireyhtymään aikuisena

Childhood Infections, Socioeconomic Status, and Adult Cardiometabolic Risk, 2016 Matalamassa sosioekonomisessa luokassa eläneiden lapsuusiän infektiot yhteydessä sydänsairauksien riskitekijöihin aikuisuudessa. Suomalaistutkimus.

Lemmikkikoira ja maatilan eläimet suojaavat lasta astmalta


IL 10.6.2016: Siljan norovirus uutta tyyppiä



maanantai 22. helmikuuta 2016

Sosiaalisia taitoja opettelemassa

Jostain syystä kai ajatellaan, että kotihoidossa olevat lapset kököttävät vanhempineen kotona neljän seinän sisällä keskenään tekemättä mitään. Lapsen sosiaaliset taidot eivät kehity. Väärin. Niin totaalisen väärin :)

Kotihoidossa oleva lapsi opettelee vanhemman tukemana sosiaalista kanssakäymistä aina kun tapaa muita ihmisiä. No missä niitä sitten muka kotona ollessa tapaa?

Kaupassa. Puistossa. Liikuntaryhmässä. Museossa. Uimahallissa. Kirjastossa. Mummolassa. Kylässä. Neuvolassa. Jäähallissa. Eläinpuistossa. HopLopissa. Kavereiden kanssa leikkiessä. Vain mielikuvitus on rajana sille millaista kotihoitoa kukakin vanhempi toteuttaa ja missä tilanteissa lasta rohkaistaan olemaan tekemisissä ihmisten kanssa.

Me opeteltiin eilen sosiaalisia taitoja ja eri elämäntilanteesaa olevien ihmisten kanssa olemista dementiakodissa. Poika tuossa yksi iltapala sanoi, että "äiti haluaisin käydä joskus vanhainkodissa". No mitäpäs siinä sitten, lapset nukkumaan ja sähköpostia läheiseen dementiakotiin. Eilen mentiin. Asukkaista oli kiva katsella lasten touhuja ja lapsista kiva esitellä duplorakennelmia iäkkäimmille ihmisille. Poika kysyi lähtiessä, että joko heti ruuan jälkeen voidaan tulla takaisin tai ainakin huomenna? 

Niin muuten, 4-vuotias sai erityisesti kehuja laajasta sanavarastostaan sekä laskutaidoistaan ja henkilökunta kysyi olemmeko käyneet muuallakin, kun molemmat lapset niin luontevasti ottivat kontaktia vanhuksiin. Tämä oli ensimmäinen, mutta tuskin viimeinen kerta.






perjantai 19. helmikuuta 2016

Korpit väijyvät oravia

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkijan Janne Tukiaisen mukaan minä olen korppiäiti. Henkilö, joka suoranaisesti haittaa valtion taloutta, ja jonka periaatteita ei missään nimessä tule tukea valtion tasolta. Henkilö, jonka urakehitys tai sen puute on valtiolle ongelma. Henkilö joka vaarantaa lastensa kehityksen ja aiheuttaa heille toiminnallaan ongelmia myöhemmässä iässä.

Tukiainen perustaa näkemyksensä suomalaisista korppiäideistä netin keskustelupalstoilla leviäviin mielipiteisiin lasten parhaasta hoidosta. Hänen mielestään korppien toimet ovat haitallisia, koska hän olettaa, että korppiäiti pitää kotihoitoa ainoana oikeana hoitomuotona ainakin kaikille alle 3-vuotiaille tilaanteessa kuin tilanteessa, ja että korppien mielestä äiti on lapselle aina paras hoitaja. Hän myöntää, että korppiäitien näkemykset perustuvat "jonkin sortin tieteelliselle perustalle", mutta pitää tutkimuksia epäolennaisia koko yhteiskunnan kannalta. Tukiainen ei kerro mistä tutkimuksista on kyse, jolloin lukija ei voi itse arvioida niiden laatua.

Seuraavaksi Tukiainen ottaa esimerkiksi tutkimuksen, joka puoltaa hänen näkemystään, että päiväkotihoito on kotihoitoa parempi hoitomuoto. Tutkimus perustuu Saksojen yhdistymisen luomaan koeasetelmaan, jossa voitiin vertailla päiväkotihoidon ja kotihoidon vaikutusta lapsen kehitykseen. Päiväkodilla havaittiin olevan suotuisa vaikutus useilla mittareilla lyhyellä tähtäimellä eikä pitkällä aikavälillä haittaa. Tämän tuloksen Tukiainen kääntää siten, että kotihoito on haitallista. Perusteena mielipiteelleen hän pitää myös tutkimuksen tulosta, jossa vanhempien ajan käyttöä lastensa kanssa vapaa-aikana vertailtiin. Työssä olevat vanhemmat leikkivät vapaa-ajalla enemmän lastensa kanssa kuin kotivanhemmat. Tukiainen ei mainitse mikä tutkimus oli kyseessä ja kuka sen on tehnyt. Lukija ei voi arvioida itse tämänkään tutkimukseen vertailtavuutta suomalaiseen lastenhoitoon vuonna 2016.

Lisäksi hän kertoi, että perhetausta, erityisesti vanhempien koulutustaso, vaikuttaa siihen kuinka paljon lapsi hyötyy hoidosta kodin ulkopuolella. Korkeakoulutettujen lapset eivät hänen mukaansa merkittävästi hyödy päiväkotihoidosta. Jonkinlaista tunnustusta korppiäideille Tukiainen sentään antaa: kasvatusoppaita lukenut korppiäiti pystyy tarjomaan lapselleen laadukkaampaa kotihoitoa kuin alkoholisoitunut vanhempi. Tämän perusteella hän sanoo, että useimmille lapsille päiväkoti olisi paras paikka jo hyvin nuorena. Ilmeisesti Tukiainen pitää suurimman osan suomalaisten perheoloja lapselle haitallisena paikkana kasvaa?

Tukiainen pitää kotihoidon tukemista valtion talouden kannalta haitallisena. Hän ehdottaa, että vanhempien mentyä töihin ja lasten päiväkotiin, yhteiskunnalle säästyneet rahat voisi käyttää subjektiivisen päivähoidon tukemiseen, ryhmäkokojen pienentämiseen, päivähoidon tuntiperusteisen hinnoittelun käyttöön ottoon ja päivähoitopaikkojen jakamismekanismin tehostamiseen. Kolumnissaan Tukiainen ei ota kantaa perhepäivähoitoon tai avoimeen varhaiskasvatukseen.

Janne Tukiaisen kolumni kokonaisuudessaan täällä Korppien suojelutoimet ovat haitallisia .

Tässä ajatuksiani kolumnista:

Ensinnäkin, saksalainen termi "Rabenmutter", korppiäiti, viittaa äiteihin, jotka hylkäävät poikasensa verrattain nuorina. Saksassa näin teki äiti, joka vastusti yhteiskunnan olettamusta siitä, että naisen paikka on miehen alla ja hellan edessä. Käytän tässä blogitekstissä nyt kuitenkin "korppiäiti" termiä, sillä Tukiainen antaa sille oman merkityksensä ja toisaalta nykyiset  kotiäidit toimivat niiden normien vastaisesti, jossa taloudellinen hyöty on etusijalla. Tässä Jenni Stammeier kuvailee feminismiä, saksan päivähoitojärjestelmää ja rabenmutter korppiäitejä Jenni Stammeier - Kulttuurista
Vaikka itse pidänkin kotia parhaana paikkana lapsilleni ainakin kolmivuotiaiksi ja uskon sen sitä myös suurimmalle osalle lapsista olevan, se ei tarkoita kaikkia. Lapset ja perheet ovat erilaisia. Joku tarvitsee kuntouttavaa päivähoitoa, toisen perheen taloudellinen tilanne vaatii päivähoitoa, jossain perheissä vanhemmat ovat uravanhempia, vanhempi kokee yksinäisen puurtamisen pienten lasten kanssa raskaaksi tai perheessä on sellaisia ongelmia esimerkiksi vanhemman sairauden vuoksi, että päivähoito kodin ulkopuolella tukee lapsen kehitystä. Yhteiskunnan ei tule tukea kaikkien lasten ja vanhempien pysymistä kotona, mutta yhteiskunnan tulee mahdollistaa lapselle mahdollisimman hyvä ympäristö kasvaa. Jos perhe katsoo kodin lapselleen parhaaksi paikaksi kasvaa, niin yhteiskunnan tulee tukea tätä tavoitetta. Korppiäidit eivät perusta näkemyksiään keskustelupalstoihin. Kotiäidilläkin voi olla koulutus ja hänen ajatuksiensa taustalla voivat olla myös tieteelliset tutkimukset tai ne kasvatusoppaat. Kotiäiti on muutakin kuin äiti. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija sen sijaan perustaa näkemyksensä kotihoidosta keskustelupalstoihin ja aikaan jolloin Saksat yhdistyivät. 
On totta, että työssä käyvä mieheni leikkii vapaa-ajallaan enemmän lastemme kanssa kuin minä leikin vapaa-ajallani heidän kanssaan. Minulle vapaa-aika tarkoittaa sitä aikaa kun voin tehdä omia juttujani eikä minun tarvitse keskittyä lastenhoitoon juuri silloin. Työssäkäyvälle vanhemmalle vapaa-aika on aikaa, jolloin hän ei ole töissä. Lisäksi, kun lapset ja aikuinen ovat päivisin kotona kotityötä on enemmän ja myös kodinhoidolliset tehtävät kuuluvat usein kotivanhemmalle. Nekin voi jakaa työssäkäyvän kanssa, jolloin kotivanhemmalla on enemmän aikaa lapsille ja lapset voi ottaa myös mukaan useimpiin kotitöihin. Aiemmin "koko kylä hoitaa" periaatteella lasten elämään saattoi kuulua enemmän sukulaisia ja kotivanhempi sai kotitöihin enemmän apua. Nykyään oletetaan, että kotivanhempi hoitaa itse sekä kodin, että lapset, kun on kerran halunnut kotiin jäädä. Varsinainaisia kodinhoitajia ei enää ole, mutta perhetyöstä voi saada pientä maksua vastaan apua kotiin. Jos on rahaa voi toki palkata siivojan. Sitten tehdään tutkimuksia, joissa todetaan, etteivät kotiäidit leiki lastensa kanssa vaan heillä kuluu paljon aikaa kotitöihin. Korppiäiti saattaa muuten käyttää vapaahetkensä lukeakseen tutkimuksia omasta mielenkiinnostaan - tai kirjoittaa blogia. 
Perhetaustan tai perheen sosioekonomisen taustan vaikutus lasten hyvinvointiin ei ole uusi ilmiö, mutta voiko sillä perusteella sanoa, että kaikki lapset tulisi hoitaa päiväkodissa? Matalan koulutustason perheissä on tilastollisesti muutenkin enemmän ongelmia, kuin korkeammin koulutettujen perheissä. Vaikkei se korkeakoulutuskaan ole tae, etteikö elämässä joskus tulisi ongelmia eteen. Jos perheissä on vaikeita tilanteita, lapset hyötyvät päivähoidosta kodin ulkopuolella. Kukaan kotiäiti ei väitä, että alkoholisoitunut mielenterveysongelmista kärsivä äiti on lapselleen paras  hoitaja. Korppiäiti uskoo, että tällaisessa tilanteessa koko perhe tarvitsee yhteiskunnan tukea ja lastensuojelun palvelut olisivat tällaiselle perheelle tärkeitä. Korppiäiti ei myöskään sano, että tämän äidin olisi hyvä mennä vaan töihin. 
Useat tutkimukset osoittavat myös alle 3-vuotiaan päivähoidon kodin ulkopuolella tai perhepäivähoitoa suuremmassa ryhmässä olevan haitallista. Tutkimustiedon valossa ei siis voida täydellisesti sanoa kumpi hoitomuoto on lapselle paras, sillä tutkimustulokset ovat ristiriitaisia. Tällöin valinta on perhe- ja lapsikohtainen. Tukiainen sivuuttaa kaikki kotihoitoa hyvänä valintana pitävät tutkimukset, koska ne eivät tue hänen mielipidettään tai niistä saattaisi syntyä valtiolle kustannuksia. Hän ei huomioi myöskään sitä, että korppiäitien toimet luovat yhteiskunnalle säästöjä mm. lasten sairastamisesta johtuvista kustannuksista. 
Perheen tulee totta kai laskea riittävätkö tulot perheen elättämiseen, jos toinen vanhempi on pois palkkatyöstä. VATT:ssa oli tästäkin asiasta pitänyt tehdä ihan tutkimus, jonka tuloksena huomattiin, että vanhemmat laskevat kotihoidontuen kuntalisän merkitystä omaan toimeentuloonsa. En sanoisi kotihoidontukea, edes kuntalisien kanssa, taloudelliseksi kannustinloukuksi. Taloudellisesti olisi järkevintä, että molemmat vanhemmat ovat töissä. Kannustinloukku on tilanne, jossa esimerkiksi työnteko ei ole kannattavaa, sillä saatu rahallinen hyöty ei olisi merkittävästi suurempi kuin tuella eläminen ja tällöin ainoa kannustin mennä töihin olisi itse työn merkitys elämän sisällölle. Kannustinloukku työnteolle on esimerkiksi opiskelijoiden tulorajat, kun tuloraja tulee vastaan ei välttämättä kannata ottaa yksittäisiä keikkatöitä eivätkä kaikki halua tienata yli tulorajan ja menettää tuestaan osan, jos tuloraja + opintotuki riittää. 

Lastenhoito kotona ei myöskään ole este työnteolle. Tuki maksetaan siitä, että lapsi hoidetaan kotona, ei siitä, että jompikumpi vanhempi jättää työnteon. Periaatteessa vuorotöitä tekevät vanhemmat voisivat hoitaa lapsensa kotona työvuorojen järjestämisellä niin, että jompikumpi vanhempi on aina kotona lapsen kanssa. Käytännössä suurin osa kotivanhemmista ei käy lisäksi töissä. Hoitolisä on ainut asia kotihoidontuessa, johon vanhempien tulot vaikuttavat. Jos joku vanhempi jättää menemättä töihin siksi, että kotihoidontuen hoitolisään oikeuttava tuloraja rikkoutuisi, niin hän on varmasti harvinaisuus. Kuntalisä voi vaikuttaa siihen, mihin kuntaan perhe asettuu jos heillä on mahdollisuus valita tai siihen, että ilman kuntalisää on pakko mennä töihin, kun muuten ei pärjää. Raha ei ole syy hoitaa lapsia kotona, vaikkka se saattaa olla syy siihen, miksei kotihoito ole mahdollista. 
Päiväkotiryhmien pienentäminen, tuntihinnoittelu ja hoitopaikkojen järkevä jakaminen ovat hienoja tavoitteita. Mutta syntyykö siitä säästöjä, jos työtön kotiäiti siirtyy olemattomalta kotihoidon tuelta työttömyyspäivärahalle ja kunta järjestää lapselle päivähoitopaikan? Syntyykö siitä säästöjä, kun kotiäiti ryhtyy perhepäivähoitajaksi: Ottaa naapurista lapsia hoitoon ja kiikuttaa omansa naapuriin tai kunnallisena perhepäivähoitajana saa palkan myös omien lapsiensa hoidosta? Tai siitä, että kotiäiti menee kunnalle tai valtiolle töihin? Kivemmalta se varmasti verokortilla näyttää. Valtion taloudellisia laskelmia tästäkin näkökulmasta olisi mielenkiintoista lukea. kuten myös siitä kuinka paljon rahaa valtio menettää lapsen tilapäisen hoitovapaan vuoksi lapsen sairastuessa, kun molemmat vanhemmat ovat töissä?
Mitä hallitus olikaan tekemässä? Rajaamassa subjektiivista päivähoito-oikeutta, jotta myös yli 3-vuotiaat lapset hoidettaisiin kotona silloin kuin toinen vanhemmista on kotona alle 3-vuotiaan sisaruksen kanssa. Hienosti on VATT:n tutkija asiansa hallitukselle esittänyt, kun taloudellisen edun nimissä päivähoidon tasoa heikennetään ryhmäkokoja kasvattamalla ja subjektiivista päivähoitoa rajataan. Toisaalta yli 3-vuotiaallekaan päiväkoti ei ole välttämättämyys. Sosiaalista kehitystä tukevia palveluita tarjoavat avoin varhaiskasvatus ja kolmannen sektorin palvelut. Valveutunut korppiäiti järjestää lapselleen ja itselleen vertaisten seuraa sekä kehittävää ja sivistävää toimintaa. (Tästä saisi kokonaan oman kirjoituksen) Suomessa pakollinen eskari tuo lähes kaikki lapset kuitenkin korppien siipien alta ammattikasvattajien hellään huomaan 6-vuotiaina. Liisa Keltinkangas-Järvinen on toisaalta tuonut esiin myös sellaisen näkulman, että lapsen sosiaaliset taidot kyllä kehittyvät pakon edessä päiväkotiryhmässä, mutta pieni lapsi ei välttämättä ole vielä sosiaalisilta taidoiltaan valmis ryhmätoimintaan. Silloin ryhmään laittaminen aiheuttaa lapselle stressiä, sillä hän joutuu tilanteeseen, jossa häneltä odotetaan enemmän kuin mihin hän kokee pystyvänsä. Stressin vaikutuksia pieneen lapseen on tutkinut mm. Sarah Watamura.
Vanhemman urakehityksen kannalta on totta kai järkevintä mennä töihin. Kotivanhemmilla on päiviä, jolloin seinät kaatuvat päälle ja väsyttää eikä päivään mahdu puolta minuuttia, ettei joku vaahtosammuttimen kokoinen vaatisi huomiota. Jos hyvä tuuri käy, kahvinsa saa juoda kuumana ja  päiväuniaikaan on rauhallista. Nämä päivät eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö elämästään nauttisi.  Korppikotkat eivät käske pyörässään viihtyviä oravia muuttumaan korpeiksi. Korpit ajattelevat aina ensimmäiseksi lapsensa, eivät omaa  tai valtion taloudellista hyötyä. Korppi on voinut syntyä laman aikana, opiskella pienellä rahalla ja päätyä sitten melko pian kotiäidiksi - korppi on oppinut tulemaan toimeen vähällä, joten pieni eläkekään ei häntä pelota kuten oravia, jotka koko elämänsä piilottavat rahaa pahan päivän varalle. Oravanpyörä voi olla vahingollinen korpin siiville. Mutta korppi ei aina tiedä mikä on parasta oravan tai vaikkapa hamsterin poikaselle. Tietääkö siis VATT:n urastaan nauttiva orava mikä on parasta korpin poikaselle? Onko valtion talouden paras myös pienten lasten paras? Ovatko kotiäidit tosiaan se perimmäinen syy miksi valtion taloudella menee huonosti? Pelkäävätkö oravat, että korppikotkat kerääntyvät väijymään pikkuorava parkoja ja romuttavat pian niiden koko maailmanpyörän?



Tutkimustietoa ja artikkeleita. Lukija voi itse arvioida voidaanko näitä tutkimustuloksia yleistää koko väestöön ja mikä merkitys niillä on valtion taloudelle tai lapsen hoidolle.


Infektioiden ehkäisy päiväkodeissa (Renko M., Uhari M., Duodecim 2001)



Pienen lapsen sosiaalisuus (Keltinkangas-Järvinen L., WSOY, 2012. Kirja.)



"Tutkimusten ja tilastotietojen perusteella artikkelissa arvioidaan, että äitien nopeampi työllistyminen tai isien runsaampi lastenhoitoon osallistuminen tuskin toteutuvat hallituksen kaavailemilla uudistuksilla. Sen sijaan valtiolle ja kunnille todetaan koituvan kuluja äitien siirtymisestä kotihoidon tuelta työttömiksi työnhakijoiksi ja lasten lisääntyvästä siirtymisestä päivähoitoon." 



Lapsiperheiden toimeentulo lamasta lamaan (Lammi-Taskula J. & Taskula M. Suomalaisten hyvinvointi s.198-214, THL 2010)