lauantai 23. syyskuuta 2017

Viranomaiset, jotka vihaavat lasten omaishoitajia

Viime aikoina keskustelu on käynyt kuumana omaishoidosta. Omaishoitaajien aseman parantaminen on ollut kärkihanke, mutta mitenkä asiat onkaan käytännössä...?

Millainen mielikuva sinulla on omaishoitajasta? Näetkö  eläkeläisen, joka hoitaa sairasta puolisoaan tai keski-ikäisen, joka avustaa vammaista aikuista? Vai näetkö edessäsi nuoren äidin, joka työntää lastenrattaita? Tai isän, joka vie nelivuotiasta päiväkotiin?

Omaishoitajia on erilaisia ja hyvin erilaisissa tilanteissa, niin omaishoidettavan kuin hoitajankin tilanteet vaihtelevat. Mutta mitä tekevät viranomaiset: jotta omaishoitajat olisivat tasavertaisia kohdellaan heitä paperilla täysin tasapäisesti. Omaishoitolaki kuitenkin selkeästi määrittelee, että omaishoidon hoidon sitovuus ja vaativuus vaikuttavat palkkioluokkaan.

Kunnat arvioivat omaishoitoa hoidettavan fyysisen toimantakyvyn kriteereillä. Jotenkin kuvittelisin, että vanhusten omaishoidossa toimintakykymittari onkin hyvä: liikkuuko vielä itsenäisesti vai tarvitseeko tukea? Pärjääkö vielä kodissaan puolison tuella ja paljonko se vaatii hoitajalta? Mutta omaishoitoa voi olla myös sairaan lapsen hoito, jos mittarissa kysytään käveleekö itsenäisesti, käykö vessassa tai peseytyykö itse, ei pitkäaikaissairas lapsi saa siitä yhtään pistettä. Hänen omaishoidontuen tarpeensa ei tule näkyviin toimintakykymittarilla, sen sijaan pitäisi kysyä millaista hommaa omainen tekee, miten arki eroaa tavisten arjesta? Onko lapsella kohtausriski, infektioriski, lääkitys, käytöshäiriöitä...? Lasten omaishoitoa ei voi arvioida vanhusten kriteereillä.

Kunnat kiristävät omaishoidon kriteerejä nyt (kutsuvat sitä uudistamiseksi, päivittämiseksi, yhdenvertaistamiseksi ym), jotta voivat myöhemmin tarjota enemmän palveluja jäljelle jääneille omaihoitajille ja paistatella valokeilassa kehuen kuinka ovat parantaneet omaishoitajien palveluita. Kunnat yrittävät myös säädöksissään laittaa laittomia alaikärajoja omaishoidontuen saamiselle tai tehdä sopimukset määraikaisina ilman, että tiedossa on selvä päivämäärä jolloin hoidon tarve loppuu (omaishoidon lain vastaista) tai rajatapauksissa myöntää tuen kunnalle edullisemmalla tavalla.

Omaishoidontuki maksetaan suurempana, jos omaishoitaja on estynyt tekemästä päätoimitoimisesti työtä tai opiskelua. TE-keskus tarvitsee tästä selvityksen omaishoitajalta, joka ilmouttaautuu työttömäksi. Työttömyyskassan maksamaan ansiosidonnaiseen omaishoidontuki ei vaikuta, kela taitaa laskea sen tarveharkinnassa tuloksi. Mutta päävastuu on TE-keskuksella, millaisen työvoimapoliittisen lausunnon se antaa? TE-keskus on ryhtynyt "tasapuolisesti" pyytelemään hoidettavien palvelusuunnitelmaa omiin arkistoihinsa. TE-keskus käsittelee työttömän omaishoitajan tilannetta, heillä ei ole oikeutta pyytää ja arkistoida hoidettavan arkaluontoisia tietoja. (Henkilötietolaki) TE-keskus on kuitenkin ryhtynyt antamaan kieltäviä lausuntoja niille omaishoitajille, jotka kieltäytyvät toimittamasta hoidettavan tietoja. TE-keskus näkisi suoraan omaishoitajan sopimuksesta tai kunnan selvityksestä onko hoitaja estynyt tekemästä kokoaikatyötä omaishoitajuuden vuoksi. Periaatteessa pitäisi riittää omaishoitajan sana, kuten muillakin.  Olisi myös mahdollista, että TE-keskuksen työntekijät tutustuisivat oman alueensa kuntien kriteereihin, joissa yleensä selkeästi kerrotaan ne tilanteet, joissa omaishoitajalla on perusteltu syy jäädä työvoiman ulkopuolelle ja jolloin heille maksetaan siis korkeampaa tukea. On se jotenkin niin huvittavaa, itse ilmouttauduin työttömäksi kun nuorin täytti 3v. TE-keskus päätti mitään kyselemättä, että olen työvoiman ulkopuolella, sitten pyysin oikaisua asiaan niin keksivät, että työllistyn omassa työssä. Taas pyysin oikaisua, 2kk jälkeen vihdoin TE-keskuksen lausunto oli lain mukainen, mutta olin syyllistynyt toimittamaan lapseni arkaluontoiset tiedot  TE-keskukseen. En jaksanut tapella. Onhan se helppo tapa siivota työttömyystilastoja, kun heittelee ihmisiä ilman perusteita työvoiman ulkopuolelle. Ehkä tämä on riksoilmoituksen paikka - TE-keskus kiristi minulta ja monelta muulta toisen ihmisen tiedot.

Kela on 15.9 antanut ohjeen, että omaishoitajien tasavertaisuuden vuoksi kaikille omaishoitajana toimiville maksetaan äitiys- ja vanhempainpäiväraha miniminä hoidon sitovuudesta riippumatta, koska he työskentelevät äitiysvapaan aikana. (En huomannut koskiko ohjeistus myös isyyspäivärahaa). Kela perusteli tätä sillä, että omaishoidontuki on ansio, joka lasketaan työksi. Lain kohdassa, johon päätöksen perustivat, mainitaan "lukuunottamatta omassa kotitaloudessa tehtävä työ". Missä kela kuvittelee lapsen tai puolison omaishoitajan työskentelevän? Omaishoitajat vetivät herneet syvälle sieraimiim ja kela onkin nyt laittanut asian jäihin.

Kela meinasi, että omaishoitajalle ei koidu ansionmenetystä, jos jää äityisvapaalle, koska saa omaishoitontukea. Jos omaishoitaja on käynyt ennen äitiysvapaataan töissä ja saanut lisäksi omaishoidontuen sellaisten palkkioluokan mukaan, joka ei estä työssäkäyntiä niin jotenkin maalaisjärjellä se palkan menetys on ansionmenetys vaikka omaishoidontuki pysyy. Suuri osa vanhemmista haluaa varmistaa työpaikan ennen lasten hankintaa, mietitäänpä tilanne, että nainen on raskaana ja puoliso luokkaantuu auto-onnettomuudessa. Raskaana oleva ryhtyy omaishoitajaksi, mutta hoito ei estä hänen jatkamista omassa työssään. Hän jää äitiyspäivärahalle lapsen synnyttyä niin kela ilmoittaa, että äitysraha maksetaan vähimmäis määräisenä? Tai tilanne, josa lapsi vammautuu synnytyksessä, perhe hakee kunnalta apua niin kela kertoo, että nyt maksetaankin miniminä sitten, ei oo väliä, että oot tehny työtä ennen äitysvapaata. Ansioihin perustuvan päivärahan menetys omaishoitajuuden vuoksi on täysin väärin.

Itse osallistuin lakisääteiseen vapaaehtoisehtoiseen omaishoitajan terveys ja hyvinvointitarkastukseen. Terveydenhoitaja kävi kopsaamassa lapseni terveystiedot ja siirtämässä ne minun tietoihini potilasarkistossa. Kerroin hänelle, että toisen henkilön tietoja ei saa kirjata ja pyysin poistamaan kyseisest tiedot välittömästi, hän yritti selittää, että halusi kartoittaa kokonaistilanteen ja olla tarkka kirjauksiissaan. Taas piti lukea lakia ja asetuksia: Sosiaali- ja terveysministerin asetus potilasasikakirjoista ym...  Terveydenhoitajalla ei ylipäätään ollut mitään asiaa mennä lapseni tietoihin, kun hän hoiti minua. Hoidettavat tiedot ovat salassa pidettäviä niihin on oikeus vain niillä henkilöillä, jotka hoitavat häntä. Turha luulla, että menen ikinä toiste.

Jos kohtaat omaishoitajan jossain, ja hän on kuin persiiseen ammuttu karhu, niin koeta ymmärtää että jatkuva oikeuksien polkeminen alkaa riittää ja se jos poljetaan lapsen laillisia oikeuksia saa omaishoitajavanhemman kyllä ärähtämään. Omaishoitajia kohdellaan niin tylysti joka paikassa, että he ovat jo oppineet olemaan hieman varautuneita.  Sitä luulisi, että viranomaiset tuntevat omaa työtään säätelevät lait, mutta näköjään asiat vaativat muistuttelua. Olisi tässä omaishoitajana muutakin tekemistä, esimerkiksi ihan vaan se omaisen hoito.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ovatko erityislapsen terveystiedot julkisia?

Palaan taas "suosikkiaiheeseeni" eli infektioihin lapsiryhmissä. Olen tätä aihetta taas parissa paikkaa ottanut esiin ja kommentit ovat vanhoja tuttuja "jouduttais oleen aina pois" tai "kyllähän me oltais tarkempia, jos tiedettäis, että jollakin on jotakin"

Mutta, onko siis pitkäaikaissairaan lapsen vanhemmalla velvollisuus kertoa kaikille ihmisille, joiden kanssa on tekemisissä ryhmissä, että lapsellani on tämä sairaus? Oikeastaan, onko vanhemmalla edes oikeus kertoa? Saako toisen ihmisen terveystietoja kertoa muille ilman sen toisen ihmisen lupaa? Milloin lapsi itse on riittävän vanha päättämään haluaako hän kertoa? Vaikka kertominen olisi vanhemman mielestä tai ohjaajan mielestä tai toisen ryhmäläisen vanhemman mielestä järkevää saako lapsen ohjata/painostaa olemaan myös kertomisen kannalla? Pitääkö työyhteisöissä aikuisten kertoa työkavereille omat terveystietonsa?

Eikö vanhemman velvollisuus ole nimenomaan puolustaa lapsensa oikeuksia? Myös oikeutta yksityisyyteen. Viekö lapsen sairaus tai vamma häneltä tämän oikeuden? Jos kertoisin kaikille kaiken lapsistani niin se varmasti olisi itselleni helpompaa - mutta lapsellani ei olisi enää isompana mahdollisuutta valita halusiko hän kertoa. Anteeksi lapseni, olen kertonut parille naapurille kysymättä mielipidettäsi.

Tästä samasta syystä en tässä blogissa käytä lasteni nimiä enkä naamakuvia. Minä en tiedä mitä he siitä isompana ajattelisivat, blogi on minun avautumispaikkani, mutta se ei anna minulle oikeutta polkea lasteni oikeuksia. En oikeastaan ymmärrä sitä, miksi moni pitää lapsestaan ja lapsen vammoista tai sairauksista kuvallista ja nimellistä blogia. Jos lapsi pystyisi itse päättämään haluaisiko hän tietonsa julkisesti nettiin? Onkohan se edes ihan laillista?

Voivatko kerhoissa ja ryhmissä käyvät vanhemmat viedä sinne vähän kipeät lapsensa syillä, että "aina ne ovat kipeinä" tai "olisin toki tarkempi, jos tietäisin..." Onko olettamus se, että ryhmissä käy vain perusterveitä ja jos olettamuksen vastaisesti siellä käykin joku muu, niin onko jokaisen ryhmäläisen vanhemmalla oikeus tietää se? Hyväntahtoinen ajatus toki, että "suhtautuisin huomaavaisemmin, jos tietäisin", muttei se ole niin yksinkertaista.

Tänä syksynä me yhdessä viisivuotiaan kanssa päädyimme kertomaan hänen kerhoryhmäläisilleen, että miksi olemme nipoja vatsataudeista. Se on toiminut nyt aika hyvin. Silti sitä mietin, oliko viisivuotiaani oikeasti itse sitä mieltä, että haluaa minun levittelevän hänen tietojaan vai olinko minä sitä mieltä, että shokkiterapia ja suora puhe saisi muut vanhemmat ymmärtämään mitä vatsatauti meille tarkoittaa. En minä valehdellut, kun sanoin, että "joutuu herkästi sairaalahoitoon", mutta meille se sairaala ei ole enää sellainen peikko kuin ehkä jollekin perheelle on, jolle se ei kuulu osaksi elämää.

Kelan maksamaa alle 16v vammaistukea (tarkoitettu myös pitkäiaikaussairaille) saa 3,6% alle 16-vuotiaista. Pitkäaikaissairaat ovat muita useammin kotihoidossa ja siten myös useammin avoimen varhaiskasvatuksen käyttäjiä. Jokainen tietää jonkun, vähintään naapurin kummin kaiman, jolla on jokin pitkäaikaissairaus, jonkun, joka kuuluu riskiryhmään. Millä todennäköisyydellä sinun lapsesi ryhmässä ei olisi ketään lasta tai lapsella läheistä, jolla on pitkäaikainen sairaus ja jolle olisi tärkeää, ettei sairastuisi siihen samaan tautiin, jossa lapsesi oli viikonloppuna? Entä onko kerhon perusterveillä lapsilla oikeus elää mahdollisimman terveenä?


torstai 17. marraskuuta 2016

Korppi vie

Helsingin kaupungille:

Kun minä selaan älypuhelinta, niin aina ei ole kyse somesta. Tällä kapineella voi tehdä paljon muutakin. Harvinaisesti sairaan lapsen vanhempana useimmiten etsin tällä kapineella lapselle ja itselleni seuraa ja tekemistä, etsin lapsen hoitoon liittyvää tietoa tai autan vertaisia. Joskus valitettavasti on näitä hetkiä, että kapinetta täytyy käyttää turhuuksiin. Eli herneiden vetämiseen pois nenästä. Minulla on paljon muutakin tekemistä, kuin vastailla äitien älylaitteen käyttöä koskevaan syyllistämiseen. Sekin muuten pitää tehdä älypuhelimella.

Myönnän kyllä selaavani tällä someakin, usein silloin, jos vaikka mies on kotona tai lapset leikkii hetken keskenään. Enhän minä muuten olisi koko korppikampajaa nähnytkään. Äidilläkin on oikeus sosiaaliseen elämään ja kommunikointiin muiden ihmisten kanssa. Juokseviakin asioita pitää valitettavasti hoitaa, kun kotiäideillä ei ole henkilökohtaisia assistentteja ja sihteerejä.

Melkoinen mindfullness vaatimus, ettei äidin huomio saisi hetkeksikään herpaantua lapsesta. Sehän tässä se kaikkein vaikein asia onkin, että kun selkäsi käännät, vaikkapa pestäksesi hampaat, niin vaahtosammutimen kokoinen saa aikaiseksi pyörremyrskyn. Miksi älypuhelin on kamalampi asia kuin hammasharja?

http://www.xn--kotivkivalta-kcb.fi


tiistai 18. lokakuuta 2016

Koska minä olen tyttö

Joskus tuntuu siltä, että asioista tehdään tasa-arvon nimissä ihan liian vaikeita. Esimerkiksi, ei saa puhua kotiäitiydestä tai koti-isyydestä, pelkkä sukupuolta kuvaavan sanan käyttö on epätasa-arvoa. Keskustelin erään akavalaisen anssa kotiäitiydestä ja hän huomautti, että jos aiheesta edes puhutaan se tarvitsee muutosta. Minä olen kotona, minä olen nainen, minä olen kotiäiti. Ei se siitä muutu, vaikka termi olisi kotivanhempi, minä olisin silti nainen ja silti kotona.

Tai ei saa puhua tytöistä ja pojista, vaan nimillä, ja nimikin mielellään voisi olla neutraali. Kannatan kyllä nimillä puhumista, se on persoonallista, mutta sitä en allekirjoita, että biologinen sukupuoli määrittäisi millainen sinusta tulee.

Saako poika pukeuta mekkoon? Saa. Saako tyttö leikkiä leikkimiekoilla? Saa. Saako poika leikkiä poneilla? Saa. Saako tytöllä olla turkoosit verhot? Saa.

Saako tyttö pukea mekon, leikkiä poneilla ja tykätä pinkistä? Saa.
Saako poika leikkiä star warsia, pukea puvun ja leikkiä autoilla? Saa.

Ei meidän tulisi takertua siihen käytetäänkö sukupuolta kuvaavia sanoja vai ei. Kohta ei varmaan saa puhua lapsista ja aikuisista, kun se luo ikäluokkien välistä epätasa-arvoa. Ja kielletään sanat "mummo" ja "pappa", "äiti" ja "isä".

Se on oleellista, että jokainen saa olla sellainen kuin on. Se on oleellista, ettei sukupuoli määritä muuta kuin biologiaa. (Ja tässäkin on tietysti niitä, jotka eivät syntyessään ole selkeästi tyttöjä tai poikia) Muuten saa olla just sellainen kun on.

Vaikka kuitenkin halutaan häivyttää stereotypiat niin onko tulevaisuudessakin kotivanhemmuuden valitseva nainen "epätasa-arvoinen" tai teknistä työtä tekevä poika "liian perinteinen"?

Onko sukupuolten välistä tasa-arvoa se, että ihannoidaan kotiin jääviä neulovia miehiä ja teknisen työn valitsevia tyttöjä? Ei minusta. Tasa-arvoa on se, ettei välitetä mitä sukupuolta se ihminen on, jos hän itse on tyytyväinen omiin valintoihinsa.

Tavallaan toki kannatan sukupuoletonta puhetta, eipä olisi tuota tarvetta jatkuvasti mediallakaan tuoda ilmi, että kotona on naisia. Olisihan se nyt hankalaa kun pitäisi luetella nimeltä, että maija-tiina-oili-sanna-julia... - liikuntaryhmä tuonne ja, että meillä on yhteiskunnassa epätasa-arvoa kun kotona ovat ismo-jutta-raimo-kaisa-milla-hannele-susanna... ja töissä kalle-kimmo-iina-olli-tytti-petri-heikki...

Niillä sanoilla on ihan vaan tarkoitus jäsentää maailmaa, minusta on saivartelua, jollei voida yleisellä tasolla puhua tytöistä ja pojista. Yksilötasolla asia voikin sitten olla ihan toinen.



tiistai 11. lokakuuta 2016

Tiedettä vanhemmista - vai otteita keskustelupalstoilta?

Vai median klikkejä?

Se on jotenkin uskomatonta kun lasten hyvästä hoidosta vaaditaan pätevää tutkimusnäyttöä, mutta se millaista kasvatus on nykyään tutkitaan keskustelupalstoilta!

Mistä lähtien kaksplus ja vau.fi ovat kelvanneet tieteellisen tutkimuksen lähteeksi? Keskustelupalstoilla ihmiset tulkitsevat asioita kärjistetysti ja tärkeämpää saattaa olla lauserakenteen oikeellisuus kuin itse asia.  Ymmärtäisin jos tutkimuskohde olisi vaikka twitter ja nuorten tapa käyttää kieltä tai suomenkielen muutos kirjoitetussa arkikielessä, mutta että vanhemmustaidot tulkitaan keskustelupalstoilta! Kuinka monella vanhemmalla on aikaa edes roikkua keskustelupalstoilla?

Eilen juuri luin, ettei nykyajan vanhemmat ymmärrä ääneen lukemisen merkitystä. Aika raaka yleistys - jos keskustelupalstoilla on joku, joka ei ymmärrä tai tyhmäksi tekeytyvä trolli niin se ei kerro yhtään mitään siitä lukeeko valtaosa vanhemmista iltasatua vai ei. Asia toki oli tärkeä siinäkin jutussa: ääneen lukeminen kehittää lasta."Vanhemmat eivät ymmärrä kuinka tärkeästä asiasta on kyse"

Miksi tärkeät asiat pitää aina markkinoida lukijoille tyyliin "nykyajan vanhemmat ovat uusavuttomia" ? Voisiko sen vanhempien väheksynnän jättää pois, esim. tuossakin lukemisen tärkeydestä puhuvassa jutussa viittaukset vanhempien ymmärtämättömyyteen eivät ole mitenkään oleellisia vain tarkoituksenhakuisia. Olisi otsikoksi riittänyt "Lukeminen kehittää lasta" ?



Tässä vinkiksi muutamia 





maanantai 10. lokakuuta 2016

Ruotsalaisia emme ole...

Ja taasko tämä alkaa... Demarinuorten mielestä hallituksen perhepolitiikka on haitallista lapsen kehitykselle ja sukupuolten väliselle tasa-arvolle, Reetta Räty ei usko, että kukaan nainen vapaaehtoisesti olisi kotona, Sanni Granholm-Laasonen ottaa esiin yhden tutkimuksen ja toivoo lisää tutkimusnäyttöä... Suomen Kuvalehtikin julkaisi äskettäin laajan jutun kotiäitidilemmasta.  Jutussa oli melkolailla sama näkemys kuin Janne Tukiaisella, mutta olisi siinä toki hyviäkin asioita. Kotihoidontuki vaatii kehittämistä ja lisää joustoa sekä valinnan vapautta. Käyn tässä läpi ajatuksiani Suomen kuvalehden jutusta ja kotihoidosta noin yleensä, pari asiaa on mitä näissä kotihoitojärjestelmää vastustavissa jutuissa ei sanota.

Perusargumentit kotihoidon tukea vastaan jutusta löytyykin: naisen ura, palkkakehitys, eläke.... taloudellisesti tuettua kotona pysymistä. Jutussa vaan jälleen kerran oletetaan, etteivät nuoret äidit ajattelisi tätä. Oletaan myös, että ovat pätkätyöloukussa, oletetaan, että jokainen haluaa vakityön. Eiköhän tätä ajatella jo siinä vaiheessa kun lapsia ylipäätään toivotaan: haluaisinko jäädä kotiin vai pyrkiä töihin/mennä töihin? Haluaisinko luoda nyt ensin uran? Miten tämä vaikuttaa myöhemmin? Jos jutun tekijät uskovat etteivät nuoret naiset ajattele taloudellista toimeentuloaan eivätkä muuta kuin nykyhetkeä, niin metsään meni. Oletetaan, että ajateltaisiin vain nykyhetken toimeentuloa: Palkka, vaikka 2000€ -verot vai kotihoidontuki 400€-verot. Kumpi on taloudellisesti järkevämpää? Mistä löydät sen naisen joka ei tämän vertaa matikkaa osaa? Suurpeeheessäkin saa olla aika monta lasta, että päästään samaan tasoon kuin palkassa ja lasten kasvattaminen kotina ei ole mitään ilmaista.  Toimittajia tuntuu riittävän ja taloustieteilijöitä. Syy jäädä kotiin ei ole raha. Ja jos se ei ole raha niin mikä se on?

Äitimyytti? Nykyaikana? Ei enää eletä aikaa, joilloin äidin oli pakko jäädä kotiin. Hämmästyin oikeastaan, että jutussa mainitaan THL:n tutkimuksesta toisiksi suurimmaksi syyksi: koska äidin kuuluu olla kotona. Hyvät naiset sentään! Joko tuo on tulkittu väärin tai naisten tosiaan tulee ruveta ajattelemaan vähän enempi itseään. Ei kenenkään kuulu olla kotona vastoin omia unelmiaan ja toiveitaan! Jos haluat laittaa lapset päivähoitoon ja lähteä itse pois kotoa, tee niin :) (Mikäli se on niin yksinkertaista ;) )

Työ meillä yhteiskunnassa taas edelleen on joku tabu. Työpaikan kahviossa voi puhua, mutta julkisessa keskustelussa ei saa sanoa: "palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta". Työ ei enää ole kaikille se joka tuo elämään sisältöä ja väitän, että monelle kaltaiselleni kotiäidille vakityö näyttäytyisi luokkuna: et voi päättää milloin on hyvä mennä töihin ja milloin ei. Pätkätyö ei kerrytä palkallista lomaa, mutta siihen sisältyy vapaus valita koska on käytettävissä. Nykyinen kotihoidontuki myös sallii työnteon. Hoitolisään vaikuttaa tulot, mutta hoitoraha maksetaan siitä, että lapsi ei ole kunnallisessa hoidossa ja hänen pääasiallinen hoitajansa on vanhempi tai muu samassa taloudessa asuva henkilö - ei edelläänkään siitä, että nainen pysyy pois työstä. Esimerkiksi vanhempien tehdessä töitä vuoroissa tai pätkissä on ihan mahdollista sopia niin, että lapsi on kuitenkin kotona. Pitäisikö kotihoidon tuki sitten maksaa sentilleen puoliksi molempien tilille? Yksityisen hoidon tuellakin voisi palkata kotiin hoitajan. Jos täällä olisi vain uraihmisiä, oravia pyörässään, niin eipä täällä paljon vauvoja syntyisi. Ne todelliset työnsankarinaiset, jotka minä tunnen, eivät edes halua lapsia.

Työllisyyden ongelmat ovat siinä, että äitiys-ja vanhempainpäivärahat ovat ansiosidonnaisia. Totta kai, jokainen matikkaa taitava äiti haluaa mielellään, että on vakipaikka tai ainakin pitkä työsuhde ennen äitiyslomalle jäämistä. Ja totta kai se on riski sitten työnantajalle palkata nuori nainen, mutta sekin on työnantajien mielikuva. Yhtälailla riski olisi palkata lastentekoikäinen mies (se miesten hedelmällisyys ei edes niin äkkiä heikkene kuin naisten). Ja onko tämäkään kotihoidontuen vika? Kotihoidontuki ei ole ansiosidonnainen. Naisia taas valitettavasti usein lomautetaan tai porsaanrein turvin irtisanotaan, koska ovat hoitovapaalla - tuttavastani yksi lomautettiin, koska hänen vakityönsä työnkuvaa muutettiin siten, että se sopi hänen sijaiselleen, muttei hänelle. Eräs ystäväni haki omaa työtään - muttei saanut sitä, kyseessä oli projektityöstä, jonka rahoitus tarkistetaan määräajoin.

Syntyvyys laskee, kun se Ruotsisaa nousee. Jutussa tämän uskotaan johtuvan siitä, että työ ja perhe on helpompi yhdistää - eli nainen saa luoda uraa. Samaa argumenttia käyttäysin itsekin, mutta toisin päin - kotona olo on Ruotsissa helpompaa lapsen kouluikään asti ja työaikansa voi sovittaa lapsen hyväksi. Työstä voi olla vapaammin pois kun se itselle sopii. Toisaalta mitä merkitsee tuo tilasto, jonka Suomen kuvalehti väläytti: Suomessa käyrä naisten työllisyydessä notkahtaa, jos sitä vertaa Ruotsin vastaavaan. Entä sitten?

Tasa-arvoonkin vedottiin, että "kumpi vanhempi tahansa voi halutessaan jäädä kotiin" ei ole riittävän tasa-arvoista vaan isät pitää saada kotiin. Esimerkkinä, että isät käyttivät enemmän heille osoitettua isyysvapaata isyysvapaauudistuksen jälkeen. Mutta tässäkin, ennen uudistusta äidin piti ilmouttautua työttömäksi (jos omaa työpaikkaa ei ollut) siksi aikaa kun isä on korvamerkityllä vapaalle. Nykyään ei tarvitse, äitikin voi olla kotona. Tässä huomattiin se, että äitiä on ihan turha juoksuttaa työkkäriin, kun ei se kuitenkaan siksi aikaa töihin mene ja joudutaan vaan maksamaan yhden tuen sijaan toista tukea.

Jos ne työttömät kotiäidit kuitenkin haluavat töihin ja ovat valmiita ottamaan vastaan kokopäivätyötä niin siihen hoitorahan lisäksi voi saada työttömytsturvaa. Moni käyttää tätä porsaanreikää (hyssh! ei saa puhua julkisesti!) Koska hoitoraha on niin pieni, otetaan työttömyystuki lisäksi, mutta ei ole halua eikä järkeä mennä töihin, kun palkka-miinus päivähoitomaksut ei ois juurikaan enempää kuin hoitoraha+työttömyyskorvaus. Niiden vanhempien, joiden alalla riittää töitä, ei edes kannata ilmouttautua työttömäksi, koska siinä voisi äkkiä käydä ei-toivotusti ja saisikin töitä. Mutta tämä ei ole hoitorahaloukku vaan työttömyysturvan kannustinloukku. Jos työttömyyslukuja halutaan siivota niin silloin kotihoidon pitäisi olla yksinään riittävä, ettei työttömyyskorvausta tarttisi käyttää "väärin".

Entäs sen töissä käyvän osapuolen (isän) osallisuus? Jos oletetaan, että isä on töissä sen 8h / 5pv viikko niin mitä isä tekee muun ajan? Löhöääkö sohvalla ja rentoutuu raskaan työpäivän jälkeen? Ei meillä ainakaan. Meillä mies on sitten lasten kanssa, minä menen koiran kanssa. Jos siis mies (tai se työssäkäyvä osapuoli) haluaa osallistua lasten hoitoon niin ei se siitä työstä kiinni ole. Se on perheen sisäisestä tasa-arvosta kiinni eikä se siitä korvamerkeillä muutu.

Lisäksi otettiin myös esiin päivähoidon laatu ja kummeksuttiin, että mistä ihmeestä tulee suositus alle 3-vuotiaiden hoidosta kotona. Esimerkiksi infektiolääkäreiltä. Juuri siitä, että niin pieniä lapsia ei pitäisi hoitaa niin isoissa ryhmissä.  Ja ei, tiedot päivähoidon ongelmallisuudesta lapsen kannalta eivät ole peräisin keskustelupalstoilta (vaikka voihan niissä keskustella), vaan vinkiksi toimittajillekin: scholar.google.fi . Jos suomeksi ei löydy, niin englantia kannattaa kokeilla hakukielenä :)

Sitten sekoitetaan sujuvasti päiväkoti ja varhaiskasvatus ja unohdetaan kokonaan, että kotihoidossa olevat lapset voivat mahdollisesti hyödyntää avointa varhaiskasvatusta ja kaikilla erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla on edelleen subjektiivinen oikeus kuntouttavaan päivähoitoon. Kuntouttava päivähoito on maksutonta. Kotihoito ei tarkoita, että lapsi jää automaattisesti varhaiskasvatuksen ulkopuolelle. Ilmaista se kunnan avoin varhaiskasvatus ei aina ole,vaikkei maksakaan paljon. Perhekerhot ovat ilmaisia, muttei ne missä lapsi on ohjaajan vastuulla. Kunnan avoimen varhaiskasvatuksen lisäksi on kolmannen sektorin toimijat, esimerkiksi seurakunta, MLL... Jos oikein suunnittelee voi oman tehtävänsä lasten hoitajana aika helposti ulkoistaa: kerhoja ja lapsiparkkeja riittää vaikka joka päivälle.

Esimerkkeinä

Helsinki: Päiväkotien ja leikkipuistojen kerhot

Valkeakoski: Avoimen varhaiskasvatuksen kerhotarjotin

Entäpä ne lapset, jotka kuitenkin jäävät varhaiskasvatuksen ulkopuolelle? Saadaanko ne sinne, jos kotihoidontuki poistetaan. Ei välttämättä. Joukossa lapsia, joille varhaiskasvatukseen (päivähoito tai avoin varhaiskasvatus) ei jostain lapsesta ja järjestelmistä johtuvasta syystä ole mahdollista. Esimerkiksi infektioherkät lapset tai ne joilla on ongelmia olla ryhmässä vaikka psyykkkisen sairauden vuoksi. Kotioloissa he ovat kuitenkin usein aivan tavallisia lapsia. Mikä tuki osoitetaan heille, jotta kotihoito on edelleen mahdollista eikä lapsen hyvinvointi vaarannu?

Vammaistukea saa, jos osaa hakea, niin ehkä jopa enemmän kuin sen pienimmän (92,94e). Omaishoidon tuki on varattu niille lapsille, joilla toimintakyky on vajaa tai jos kunnalla on varaa saattaa sitä saada pitkäaikaissairas, toimintakyvyltään normaalikin lapsi, jos hoito vaatii vanhemmalta tavallista enemmän sitoutumista. Mutta vain JOS määrärahat riittävät. Omaishoito myös kerryttää eläkettä ja työttömäksi ilmouttavan omaishoitajan pitää tehdä selvitys, miten lapsen hoito järjestyy, jos töitä saa. Osa lapsista jäisi ehkä ilman omaishoidontukea ja ilman kotihoidon tukea, jos se poistettaisiin, mutteivat silti voisi mennä päivähoitoon. Tai voisi heidät pakottaa, mutta se voisi lisätä myös sairaalapäiviä ja käytösongelmia. Mitä perhe silloin valitsee? Miten huolehditaan niistä lapsista, jotka eivät ole riittävän sairaita tai vammaisia saadakseen erityisiä tukia, mutteivat riittävän normaaleja voidakseen hödyntää varhaiskasvatusta sellaisessa muodossa kuin sitä tarjotaan? Olisiko hoitorahan sitten hyvä olla harkinnan varaista? Pitäisikö siitä maksaa enemmän eläkettä? Sitähän se Soini ehdotti ja se poistaisi sen ongelman, josta ihan ekaksi puhuttiin: kun nuoret ei ajattele eläkettään, jos vaikka jäävät vanhana yksin. Yksi vaihtoehto on kerryttää itse eläkettään esimerkiksi eläkerahastoon. Huvittavintahan on, että eläkettä kertyy nytkin laskennallisesti suuremmasta määrästä kuin kotihoidontuki edes on https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta/sosiaalietuuksista-elaketta/

Kotihoitoa voi halutessaan ajatella myös kotikouluun verraten, esimerkiksi USA:ssa, jossa jutun mukaan vielä suurempi osa 3-vuotiaista on kotihoidossa, on myös paljon 4-vuotiaita kotikoulussa. Kotikoulusta (homeschooling) löytyy kyllä tutkimuksia, jos tahtoo penkoa. Itseasiassa jos halutaan ajatella niitä vuosia kuin Suomi oli PISA-tulosten huipulla ja verrata sitä päivähoitoon osallistumiseen, pitää katsoa muutamaa vuotta taaemmas - siihen aikaan kuin PISA-tutkimuksen huippulapset olivat alle kouluikäisiä. THL:n mukaan päiväkodissa hoidettujen lasten määrä on koko ajan kasvanut. Pisa-tulokset sen sijaan heikenneet. Sanni Granholm-Laasonen, mitä olet mieltä tästä?

Me emme kuitenkaan ole ruotsalaisia, emmekä venäläisiä, vaan suomalaisia. Kehitetään kotihoidon tukea ja työelämää siihen suuntaan, että perheellä on oikeasti vapaus valita ja luodaan mieluummin sellainen varhaiskasvatusjärjestelmä johon voi jokainen lapsi osallistua entistä paremmin. Pienryhmät ja infektiokäytäntöjen tarkistaminen voisi olla ensiaskel. Erityisesti ne sosioekonomiselta asemalta heikommassa asemassa olevat lapset tarvitsivat varhaiskasvatusta, mutta onko kukaan kysynyt heidän vanhemmiltaan, miksi lapset eivät osallistu mihinkään mitä tarjotaan?

Jos kuitenkin valinta on, että äiti on kotona, niin sitten se on. Se on perheen ja naisen valinta, kuten sekin, jos mies on kotona tai lapsi sittenkin hoidossa. Tasa-arvon nimissä ja syntyvyyden lisäämiseksi voitaisiin toki ruveta kyselemään vapaaehtoisesti lapsettomilta uranaisilta, että koskas niitä pikkupilttejä ajattelit synnyttää, kun Ruotsissakin on niin helppoa työn ja perheen yhdistäminen?

Luettavaa, nämä eivät välttämättä tue suoraan kumpaakaan näkökantaa tai anna vastausta siihen pitäisikö kotihoidontueka muuttaa nykyisestä, mutta näkökulmaa ne antavat kaikille asiaa pohtiville.

THL Vanhempainvapaa tutkimustuloksia

THL Lasten päivähoito 2014

Lapsen stressitason yhteys päivähoidon laatuun ja lapsen temperamenttiin

Äidit kotona ja työssä – perhevapaavalinnat, työtilanteet ja hoivaihanteet, Närvi, J. 2014

19.10.2016 Taloussanomat http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000001933533.html

Lisää lähteitä tulossa, kun tästä lastenhoidolta joudan... suosittelen sillä välin tarkastamaan lähteitä tekstistä Korpit väijyvät oravia

tiistai 4. lokakuuta 2016

Varhaiskasvatusta

Varhaiskasvatus ei ole kotona tapahtuvaa kasvatusta, sillä varhaiskasvatusta voivat toteuttaa vain ammattilaiset. Varhaiskasvatus on kuitenkin jotain sellaista mistä säännölisen epäsäännöllisesti julkisuudessa ollaan huolissaan - useinmiten siitä, miten osa lapsista syrjäytyy, kun jäävät varhaiskasvatuksen ulkopuolelle.

Tänä syksynä rohkaistuimme yrittämään, jos avoimen varhaiskasvatuksen kerho voisi tarjota viisivuotiaalle jotain sellaista mitä kotona en pysty. Ja voihan se, nimittäin toimintaa ikätasoisessa ryhmässä. Minusta kun ei millään enää saa viisivuotiasta ja naapuristakin se paras kaveri on päiväkodissa. Viisivuotiaita enää aika vähän on leikkipuistoissa aamupäivisin, joten toivon, että tämä onnistuu.

Tutustuessa kerhoon kuitenkin kohtasin jälleen näitä ihania ennakkoasenteita: "Osaako olla ilman äitiä ollenkaan?" "Oletteko leikanneet saksilla?" Siis haloo. Vaikka lapsi on hoidossa kotona, niin kyllä kotona voi askarrella ja lapsi voi välillä olla jonkun muun kuin oman vanhemman vastuulla.

Kerhon muiden vanhempien kanssa jutellessa tuli myös puheeksi, että saako kerhoon tulla, jos kotona sisarus on oksennustaudissa. Joidenkin mielestä se on kakspiippuista. Meille mahatauti ei ole kakspiippuista, se on sairaalareissu, tuli se sitten kaupasta tai kerhosta. Mutta katsotaan kuinka hyvin kerho pystyy toteuttamaan varhaiskasvatuksen suosituksia, joissa päätavoite on kuitenkin lasten hyvinvointi. Terveys on osa hyvinvointia.

Varhaiskasvatus suunnitelmaa lukiessani olen muutenkin ihmetellyt mikä tekee ammattikasvattajasta niin paljon paremman, että suunnitelman osa-alueiden tulee olla nimenomaan ammattilaisen toteuttamia? Muutoinhan varhaiskasvatuksen osa-alueet ovat täysin toteutettavissa myös kotona. Osa jopa lapsikohtaisesti joustavammin kuin päivähoidossa. Myös kotikasvatus voi olla suunnitelmallista ja sitä "toisten huomioimista ja vuoron ottamista" voi opetella vaikka kauppajonossa. Eli en lähtökohtaisesti ymmärrä, mikä varhaiskasvatuksesta tekee niin hienoa, että subjektiivisesta oikeudesta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen pitää tapella? Tai leimata kaikki ne syrjäytyneiksi, jotka eivät mene päiväkotiin? Asianhan voi ajatella niinkin päin, että varhaiskasvatus syrjäyttää, kun siihen osallistuvat ne samat lapset, jotka muutoin olisivat leikkimässä leikkipuistossa syrjäytymisvaarassa olevien kanssa ;) Naapureiden kanssa kerhopäivät menevät nyt ihan ristiin, kun ovat eri ryhmässä. Koskas niiden naapurin lasten kanssa ehtii sit leikkiä?

Tässä välissähän me vaihdettiin paikkakuntaa, ja oikeasti on ollut iloisiakin yllätyksiä. Täällä asuinalueen leikkipuistoon tuleville sanotaan "Hei!", täällä kerhovetäjät ymmärtää mitä tarkoittaa pitkäaikaissairas ja miten se eroaa vajaasta vastustuskyvystä. Täällä myös perhekahvilajärjestelyt olivat sellaiset, kun kuvittelin niiden muuallakin olevan - meidän 2v pääs elämänsä ensimmäistä kertaa perhekerhoon. Hauskinta taisi olla uus tila ja uus täti, mutta lelut, musiikit, askartelutarvikkeet ja välipalat löytyy meiltä kotoakin. Minulle muut aikuiset naamat oli ehkä tärkeempiä, toisia aikuisiakaan ei meillä päivisin ole.

Täällä kunta myös ymmärsi miksi on parempi, että jatkan kotona silloinkin kun isompi menee eskariin. Minusta tuli omaishoitaja, joten eskari voidaan periaatteessa toteuttaa samoin kuin tuo kerhoilu: ei mene mukaan pahimpaan infektioaikaan.

Pieniä asioita kunnalle, suuria juuri meille :) Vanhan kunnan ei ehkä kannattaisi mainostaa itseään lapsiperheiden kaupunkina.